1987772.jpg

Miki sai myös uuden harjan, jolla lopultakin irtoavat karvat, joita tähän asti on ollut jatkuvasti sisällä pitkin lattiaa... Miki on pieni koissu, mutta tarvitsee samanlaisen kumisuan (kuvassa) kuin hevoset... ;-) Ja tykkää harjallaan leikkimisestä, vaikkei ollenkaan niin paljon harjattavana olemisesta.

Koko viime yön Miki nukkui uudessa sängyssään - Ykkönen oli laittanut siihen päällimmäiseksi mikinhajuisen vanhan peiton. Sängyssä on mukavan pehmeät laidat, joiden päällä on mukava röhnöttää päivälläkin...
Enää Mikin ei tarvitse nukkua sohvalla tai kuljetusboksissa, joissa unipaikka oli tähän asti - ihan turhan pitkän aikaa.

1987770.jpg
Boksin päällä Mikin autovaljaat

Sunnuntaina Miki kävi ensimmäisen kerran suihkussa Suomessa - karva tuntui rasvaiselta käsiin... Miki inhosi pesemistä ja yritti päästä pakoon kylppäristä. Ei kuitenkaan haukkunut eikä ulissut yhtään, näytti vain uitetulta koiralta, pieni. Koska Ykkösellä ei ollut ammetta Mikiä varten, pesun jälkeen karvoja ja roiskeita oli joka puolella kylpyhuoneessa ja eteisen lattiallekin tuli vettä... Mutta pesulta tuli puhdas ja onnelliselta vaikuttava koira :-D Korvat nousivat pystyyn ja silmät alkoivat loistaa heti kun hana meni kiinni - kuivaaminenkin oli suihkuttamiseen verratuna Mikin mielestä mahtavaa ;-)

Viikonloppuna Sisko ja Siskonmies muuttivat. Miki matkusti sunnuntaina bussilla heidän luokseen kyläilemään - ja huh, mikä kokemus! Miki olisi halunnut tervehtiä jokaista ohikulkijaa ja harmistui kovasti kun ei saanut sitä tehdä. Harmistumisesta kertoi kova kimeä haukku ja ulina. Eipä montaa pysäkinväliä kerralla matkustettu... Kakkosen ja Mikin kanssa kokeilimme muutamaa paikkaa bussissa ja takapenkki osoittautui Mikin kannalta parhaaksi - siellä on vähiten liikennettä. Kovaa koulutusta kyllä vaatii Mikin kanssa bussimatkailu... Vaikka hyvä puoli kai on se, ettei Miki pelkää sitäkään, vaikkei kai ole bussilla matkannut. Peloton karvakaveri...
Siskon ja Siskonmiehen luona Miki hyppi parin tunnin ajan pysähtymättä paikasta toiseen - uusi paikka kun oli - ja nuuskutti joka nurkan. Lopulta rauhoittui hetkeksi sohvan luo Kakkosen jalkojen juureen. Sisko ihmetteli, miten Mikillä riittää virtaa. Oli Miki sitten kotiin päästyä ihan väsyksissä - eikä ihme, bussimatkailun ja uudessa paikassa käymisen jälkeen!

Aamulenkillä tänään Miki pysähtyi ihmettelemään ohi kolkkaavaa hitaasti kulkevaa tavarajunaa. Katsoi pitkään, jatkoi matkaa, pysähtyi kohta taas, kun junassa tuli eri näköisiä vaunuja kohdalle. Katsoi taas pitkään korvat pystyssä. Hassu poika, samalla tavalla uteliaasti suhtautuu asioihin yleensäkin - siis silloin kun malttaa olla haukkumatta ja ruopsuttamatta maata takajaloillaan...

Torstaina 23. päivä Mikillä alkaa koirakoulu, jossa harjoitellaan paikallaanoloa, luoksetuloa, vierellä kulkemista ja muita perusjuttuja. Jaa-a, koville saattaa joutua sekä karvakorva että kouluttaja ;-) Ainakin sen perusteella mitä on kotona treenattu, Miki on päättänyt, ettei aina vaan kannata vaivautua. Kova on laitettava kovaa vastaan siinä asiassa. Selvästi Mikistä näkee, että poika ymmärtää mitä siltä odotetaan, muttei aina kerta kaikkiaan vaan viitsi totella...